Kotitalousvähennykseen on oikeus jos teetät asunnon kunnossapitotöitä, kotitalous- tai hoitotyötä tai tieto- ja viestintätekniikkalaitteiden asennusta. Vähennystä myönnetään vain työn osuudesta, ei sivukuluista, kuten matkoista tai tarvikkeista. Vähennyksen saa siitä riippumatta, palkkaako hommaan työntekijän itse vai ostaako sen joltain yritykseltä tai yrittäjältä. Edellämainittujen on kuitekin kuuluttava ennakkoperintärekisteriin. Sen voi tarkistaa vaikka osoitteesta ytj.fi. Voit myös pirauttaa aiheesta verohallinnon palvelunumeroon 020 697 030.

kotitalousvahennys

Kuka saa kotitalousvähennyksen?

Kotitalousvähennyksen saa maksaja, joka kustantaa vähennykseen oikeuttavan työn. Työt on pakko tehdä joko maksajan omassa asunnossa tai hänen vanhempiensa, isovanhempiensa tai appivanhempiensa käytössä olevassa asunnossa. Vanhempiin sekä appi- ja isovanhempiin rinnastetaan myös heidän puolisonsa.  Myös kuolinpesä voi saada kotitalousvähennyksen, mutta ainoastaan henkilön kuolinvuodelta. Asunto-osakeyhtiö ei voi saada kotitalousvähennystä.

Eli jos haluat kustantaa ikääntyville vanhemmillesi esimerkiksi siivoojan avuksi, voit hakea  kotitalousvähennystä.

Kuinka paljon vähennystä saa?

Enimmäismäärä on 2 000 euroa per henkilö. Tämä tuli voimaan vuodesta 2012 alkaen. Puolisot voivat saada kotitalousvähennystä  yhteensä 4 000 euroa. Kotitalousvähennyksen omavastuuosuus on 100 euroa. Kotitalousvähennys tehdään maksuun menevistä veroista. Jos saat vähennystä 1 500 euroa, sinun tarvitsee vuoden aikana maksaa 1 500 euroa vähemmän veroa kuin ilman kotitalousvähennystä. Jos vaadit vähennyksen vasta veroilmoituksessa, sen määrä vaikuttaa suoraan verotuksen lopputulokseen 1 500 euron verran.

Vähennyksen määrä riippuu siitä, että ostatko homman yritykseltä vai työntekijältä. Jos ostat työn ennakkoperintärekisteriin merkityltä yritykseltä, saat vähentää 45 % arvonlisäverollisesta laskutushinnasta. Jos taas palkkaat henkilön työsuhteeseen, silloin saat vähentää 15 % maksamastasi palkasta sekä palkkaan liittyvät työnantajan sivukulut. Vuotta 2012 koskee samat luvut, mutta 2011 pystyi vähentämään 30 prosenttia maksetusta palkasta tai 60 prosenttia laskutuksesta.

Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä vuonna 2013 on 2 000 euroa vuodessa. 2012 summa oli sama ja vuonna 2011 määrä oli 3 000 euroa. Vähennys voi koostua kaikista eri vähennyskelpoisiksi kelpaavista töistä.  Vähennyksessä on 100 euron omavastuuosuus vuodessa. Vaikka pariskunta voi vähentää yhteensä 4000 euroa tällä edulla, puolisoiden vähennys myönnetään sitten, kun sitä on itse pyydetty. Mikäli vähennettävää on alle 2000 euroa, sitä ei kannata jakaa puolisoiden kesken. Jos niin tekee, joutuu maksamaan omavastuun kahteen otteeseen.

Päättääkää kumman verotuksessa kotitalousvähennys hyödynnetään.

Kotitalousvähennys ETA-maissa tehdystä työstä

Tämä säännös on tullut voimaan verovuodesta 2007. Kotitalousvähennyksen saa tehdä ulkomaalaiselle yritykselle, ulkomailla tehdystä työstä maksetusta työkorvauksesta.  Ulkomaalaisen yrityksen vaatimuksena on kuitenkin se, että pitää olla merkitty Suomen ennakkoperintärekisteriin tai johonkin oman maansa vastaavaan rekisteriin. Jos vastaavaa rekisteriä ei ole yrityksen kotimaassa, yrityksen kotimaan viranomaiselta tarvitaan todistus siitä, että yritys on maksanut veronsa ja antanut säädetyt veroilmoitukset. Tämän homman hoitamiseen tarvitset todistuksen ulkomaisen yrityksen verovelvoitteiden hoitamisesta Suomen veroviranomaisia varten (3027). Voit ladata sen täältä.

Kotitalousvähennys 2014

Hallitus sopi elokuussa 2013 pitämässään budjettiriihessä, että kotitalousvähennyksen enimmäismäärää nostetaan 400 eurolla eli 2 000 eurosta 2 400 euroon vuoden 2014 alussa. Kotitalousvähennys nousee siis 400 eurolla. Pariskunnalle tämä tarkoittaa, että kokonaisbudjetti kasvaa 4800 euroon.

Kotitalousvähennys laskuri

Eteralla näyttää olevan varsin pätevä laskuri kotitalousvähennyksen laskemista varten. Laskuri löytyy tämän linkin takaa.

Kotitalousvähennys lomake

Kotitalousvähennykseen tarvitset kahta erilaista lomaketta, riippuen siitä maksatko palkan suoraan itse, vai laskuttaako yritys sinua kotitalousvähennyskelpoisesta työstään. Tässä ovat linkit molempiin:

Kotitalousvähennyslomake yritykselle maksetusta työstä

Kotitalousvähennyslomake palkoilliselle maksetusta työstä

Lomakkeen täyttöohjeet

Jos olet tilannut palvelusi yritykseltä, täytä lomakkeen kenttiin seuraavasti:

Kohtaan 1.

  • Omat henkilötiedot: ”Erkki Esimerkki”
  • Työntekemispaikan osoite:”Erkin tönötie 62, 14500 Perho”

Kohtaan 2.

  • Laita rasti siihen kohtaan mihin työ liittyy: Onko kyseessä hoivatyö, asunnon kunnossapito- tai perusparannustyö vai kotitaloustyö
  • Lisää lyhyt selvitys teetetystä työstä: esimerkiksi ”Kevätsiivouksen toteuttaminen”

Kohtaan 2.1 Työn tehneen yrityksen tiedot:

  • ”Jorman tehosiivous Oy” ja Y-tunnus, jonka löydät yleensä laskusta tai YTJ-Tietopalvelusta

Kohtaan 2.2 Maksupäivä:

  • Tähän tulee yllättäen työn maksupäivä

Kohtaan 2.3 Yritykselle maksettu kokonaismäärä arvonlisäveroineen.

  • lisää tähän arvonlisäverot sisältävät kokonaiskustannukset. Mukaan luettuna työn, laitteiden ja tarvikkeiden osuuden

Kohtaan 2.4 Josta oma osuus.

  • Lisää tähän henkilökohtaisessa verotuksessasi kotitalousvähennyksen vaadittavien kustannusten summa
  • Jos jaat kustannukset puolisosi kanssa, niin ilmoita tähän puolet kustannuksista.

Kohtaan 2.5 Tarvikkeiden, koneiden, matkakulujen yms. vähennyskelvottomien kustannusten osuus arvonlisäveroineen (omaan osuuteen kohdistuvat kustannukset). Tähän eritellään kaikki työhön käytettyjen vähennyskelvottomien kustannusten osuus. Esimerkiksi laskussa voi olla kilometrikorvaukset, jotka eivät ole kotitalousvähennyskelpoisia.

Huomaa että kotitalousvähennys myönnetään vain henkilötyöstä, joten jos käytät remonttipalveluita, niin pyydä asentajaltasi laskussa eritelty kone ja henkilötyön osuus. Konetyöstä voidaan laskennallisesti erottaa 45% henkilötyöksi jos asentaja ei ole tätä erikseen eritellyt laskussa

Kohtaan 2.6 Työn osuus arvonlisäveroineen (oma osuus)

  • Lasketaan Kohdan 2.4.ja 2.5 erotus. Tämä luku viedään edelleen Esitäytetyn veroilmoituslomakkeen kohtaan 12.1

Muista lisätä päivämäärä ja allekirjoittaa lomake 14!

Kotitalousvähennys omavastuu

Kotitalousvähennyksen omavastuuosuudella tarkoitetaan sitä summaa, joka on sinun maksettavana. Eli jos sinulla on vain parin sadan edestä kotitalousvähennyskelpoista työtä teetetty omassa kodissasi, vähennyksen hakememinen ei välttämättä maksa vaivaa. Vähennyksen tuoma etu on merkittävä vasta, kun rahaa alkaa liikkua enemmän kuin 222,22 euroa. Omavastuun osuus kotitalousvähennyksestä on vuonna 2013 100 euroa.

Kotitalousvähennys hakeminen

Vähennystä voi hakea kolmella tavalla. Joskus voit ilmoittaa tiedot jo etukäteen verokorttia varten. Siihen voit käyttää palkka.fi – palvelua tai hakea vähennyksen veroilmoituksen yhteydessä verkossa tai perinteisen paperilomakkeen avulla.

  1. Jos sinulla on siivoussopimus jonkun toimijan kanssa, voit pyytää vähennyksen omaan verokorttiisi. Vähennys otetaan huomioon kun sinulle lasketaan koko vuoden veroprosenttia. Toki tämä vaatii, että tiedät melko tarkkaan paljonko kotitalousvähennyskelpoista työtä aiot teettää vuoden aikana. Verokortin voi tilata myös puhelimitse tai käymällä verotoimistossa. Jos vähennys on ilmoitettu verokorttihakemuksessa, Verohallinto merkitsee sen valmiiksi myös esitäytetylle veroilmoitukselle. Jos tiedot ovat oikein, vähennystä ei tarvitse ilmoittaa uudestaan.
    Verokortin voi tilata verkosta osoitteesta www.vero.fi/verokortti.
  2. Mikäli olet itse palkannut kotitalouteesi työntekijän, kannattaa hyödyntää www.palkka.fi-palvelu. Siellä voi hoitaa palkanmaksun ilmoitus- ja maksuasiat. Tieto kulkeutuu myös veroilmoituksellesi palvelun kautta, mutta et kuitenkaan voi tehdä verokorttiisi muutoksia palkka.fi:ssä vaan sinun on tehtävä se erikseen. Katso kohta 1.
  3. Kotitalousvähennystä voi vaati myös veroilmoituksessa. Voit hyödyntää siihen verottajan Veroilmoitus verkossa- palvelua. Tiedot voi toki lisätä myös paperiselle veroilmoituslomakkeelle ja täyttää siihen liitelomakkeen 14.  Lomake pitää toimittaa verotoimistoon ja säilytä kuitit ja tositteet itselläsi. Verotoimisto saattaa pyytää niitä sinulta. Paperilomakkeet saat itsellesi täältä:

Kotitalousvähennyslomake yritykselle maksetusta työstä

Kotitalousvähennyslomake palkoilliselle maksetusta työstä

Kotitalousvähennys maksimi

Maksimivähennyksen eli 2 000 euron vähennyksen saat, jos vuonna 2013 yritykseltä ostamissasi palveluissa työn osuus on yhteensä noin 4 665 euroa [(4 665 x 45 %) – 100) = 1 999,25].

Jos haluat maksimivähennyksen palkkaamasi henkilön kohdalla, asia on hiukan monimutkaisempi. Mikäli sopimuksessa on mahdollisimman vähän työnantajan sivukuluja, silloinkin sinun (maksajan) sivukuluista muodostuu halutun nettopalkan päälle ainakin 21,09 % extrakuluja, jotka hyvitetään vähennyksessä. Itse palkasta vähennys oikeuttaa hyvittämään 15%. Yhteensä tästä muodostuu vähintään 36,09% kotitalousvähennys koko palkanmaksukuluerästä. Jos työsuhteesta saatavan kotitalousvähennyksen maksimin haluaa saavuttaa, silloin palkanmaksun kokonaiskuluista (palkka + sivukulut) pitäisi muodostua  5818,78 €. (5818,78 *0,3609) – 100 € omavastuu = 1999,99€ vähennystä.

Kotitalousvähennyksen laskeminen

Eteralla näyttää olevan varsin pätevä laskuri kotitalousvähennyksen laskemista varten. Laskuri löytyy tämän linkin takaa.

Kotitalousvähennys takautuvasti

Kotitalousvähennystä voi vaatia verotuksen valmistumisen jälkeen oikaisuvaatimuksella.  Toki sinun pitää selvittää mitkä olivat kotitalousvähennyksen rajat kyseisenä vuonna ja se onnistunee parhaiten pirauttamalla verottajan palvelunumeroihin. Palvelunnumerot löydät täältä.  Aikaa tähän oikaisun tekemiseen on maksimissaan viisi vuotta.